21.12.1997
Pentti Tiusanen lupasi eduskunnassa
kansalaisfoorumi käsittelemään metsäpoliittista selontekoa
Kolmisenkymmentä kansalaisaktivistia kokoontui viime perjantaina eduskuntatalolle keskustelemaan Suomen metsätulevaisuudesta. Huolen aiheena oli ensi vuoden alussa eduskunnalle annettava hallituksen metsäpoliittinen selonteko, jossa on tarkoitus päättää kansallisen metsätulevaisuuden suurista linjoista.
Puheenvuoroissa arvosteltiin voimakkaasti Maa- ja metsätalousministeriön valitsemaa linjaa, jossa sekä julkisuus, kansalaiset kuin myös parlamentaarikot on sivuutettu asia valmistelusta.
Tilaisuudessa puhunut Ekometsätalouden liiton lakimies Mikko Vartiainen totesi, että
ministeriön valitsema linja rikkoo selkeästi Rioprosessissa sovittuja pelisääntöjä. Mikko Vartiaisen mukaan avoimuus ja laaja osallistuminen kirjattiin jo Riossa ja myös viime maaliskuussa pidetyssä hallitusten välisessä metsäpaneelissa kansallisen metsäsuunnitelman tekemisen periaatteiksi.
Kansanedustaja Pentti Tiusanen piti kansalaisjärjestöjen vaatimuksia kohtuullisina ja oikeutettuina. Tilaisuuden lopuksi Pentti Tiusanen ehdottikin, että eduskunnan ympäristövaliokunta ja maa- ja metsätalousvaliokunta kutsuisivat laajan kansalaisfoorumin eduskuntaan, kun hallituksen metsäpoliittinen selonteko tulee keväällä käsittelyyn.
Ehdotus sai kannatusta, mutta samalla seminaarissa todettiin, ettei kansallisen metsäsuunnitelman peruslinjauksia voida lyödä lukkoon vielä ensimmäisessä parlamentaarisessa käsittelyssä.
-Toivomme, että ensimmäinen käsittely on lähtölaukaus avoimelle ja laajalle kansalaiskeskustelulle siitä miten käytämme metsiämme ja millaista metsätaloutta aiomme rakentaa. Päätöksen teon aika on vasta keskustelun jälkeen, ei ennen sitä, todettiin kansalaispuheenvuoroissa.
Kansalaiskeskustelun vauhdittamiseksi seminaarissa julkistettiin moniste otsakkeella "Mitä tehdä Suomen metsille ja puille -Luonnos kansalliseksi metsäohjelmaksi".
Ekometsätalouden Liitto ilmoitti avaavansa ensi vuoden alussa kotisivun, jonka puitteissa kansalaistahot voivat esittää näkemyksiään ja kehittää vaihtoehtoista metsäohjelmaa Suomelle. Ilmoittautumisen www-konferenssiin voi tehdä sähköpostiosoitteiseen: Hannu.Hyvonen AT iwn.fi
Laaja kansalaisseminaari järjestetään myös Hyvinkään Kestävä Suomi- messujen yhteyteen 27.3.1998.

