14.06. 2007
Seurakunta luopui suunnitelluista avohakkuista Muoniossa
Pitkään jatkunut kiista seurakunnan ja paikallisten asukkaiden välillä Hirsilaitavaaran hakkuista on ratkennut. Metsiä ei avohakata vaan toteutetaan metsän peitteellisinä säilyttäviä
yläharvennuksia. Maanmuokkauksista luovutaan kokonaan.
-Hirveää vääntöä oli loppuun saakka, mutta lopputulokseen ollaan suhtkoht tyytyväisiä, kommentoi Hannu Liikavainio, joka on hakkuita vastustaneen kansanliikkeen kärkimiehiä. Hänet valittiin suurella äänimäärällä myös kirkkovaltuustoon.
Kirkkoherra ja Hannu Liikavainio julkaisivat oheisen seurakuntalaisille suunnatun tiedotteen kiistan päättymisestä.
Muonion seurakuntalaisille
Alkavaa kesää vasten olemme saanet Muonion seurakunnassa kiistaa aiheuttaneessa Hirsilaitavaaran hakkuuasiassa eri osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Ennen viime keskiviikoista kirkkoneuvoston kokousta käydyissä neuvotteluissa sovittiin menetelmistä, miten viime syksynä kirkkovaltuuston päättämät hakkuut Hirsilaitavaarassa toteutetaan. Kirkkoneuvosto päätti hakkuista yksimielisesti kirkkovaltuuston päätöksen, neuvottelutuloksen ja metsälain puitteissa.
Päätöksen mukaan koko Hirsilaitavaaran hakkuut toteutetaan kesän aikana taloudellis-ekologisin menetelmin, jolloin vältytään maan muokkaukselta ja äestykseltä. Tämä merkitsee sitä, että Hirsilaitavaara pysyy kokonaisuudessaan metsämäisenä.
Jotta seurakunnan hakkuista hakema talouden rahoitustarve toteutuu, niin puuta myydään ns. Lehdon alueelta enemmän. Seurakunnan tavoittelema hakkuutulo kasvaa myös siitä, ettei Hirsiaitavaarassa tarvitse tehdä hakkuiden jälkeen metsän uudistustöitä. Ratkaisu mahdollistaa jatkossa myös Hirsilaitavaaran alueen käytön muuhunkin kuin metsätalouskäyttöön. Hakkuut toteuttaa tarjouskilpailun voittanut Metsäliitto.
Siunattua kesää kaikille
Raimo Kittilä
kirkkoherra
Hirsilaitavaaralaisten puolesta
Hannu Liikavainio
kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsen

