Tiedote 5.6.2007

Lapin ympäristöpalkinto tutkijakirjeen allekirjoittaneille

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin luonnonsuojelupiirin tämän vuoden ympäristöpalkinnon saavat yhteisesti kaikki ne yli 250 tutkijaa, jotka ovat allekirjoittaneet ns. tutkijakirjeen. Erityisesti palkinto osoitetaan siihen osallistuneille lappilaisille tutkijoille.

Keskustelu Lapissa metsien suojelutarpeesta muuttuu yleensä pian vihamieliseksi luonnonsuojelijoiden mollaamiseksi. Kiihkottoman ja asiallisen keskustelun käyminen on usein mahdotonta. Tavallisimmin tarkastellaan vain kapeasta näkökulmasta alueiden mahdollista puuntuotannollista hyödyntämistä, vaikka tarvitaan laajaa arvokeskustelua jäljellä olevien luonnonmetsien monipuolisesta käytöstä.

Tutkijakirje oli asiallinen kannanotto luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen. Kirjeessä tuotiin painokkaasti esiin myös suojelualueiden ulkopuolisten vielä jäljellä olevien luonnontilaisten metsäalueiden ekologiset, taloudelliset ja kulttuuriset arvot.

Luonnonsuojelupiirin mielestä tutkijat osoittavat allekirjoituksellaan paitsi aitoa huolta lappilaisen metsäluonnon tulevaisuudesta myös siviilirohkeutta osallistuessaan keskusteluun yhteiskunnallisesti merkittävästä, mutta myös kiistanalaisesta asiasta. Leimautuminen ei välttämättä edistä uraa.

Luonnonsuojeluliitto jakaa vuosittain ympäristöpalkintonsa Maailman ympäristöpäivänä 5.6. Useat luonnonsuojelupiirit ja -yhdistykset noudattavat liiton esimerkkiä. Lapin luonnonsuojelupiirin ympäristöpalkinnon ovat aiemmin saaneet mm. Simo Pöyhtäri viime vuonna, Lapin lintutieteellinen yhdistys vuonna 2004 ja Vapaa Vuotos -liike vuonna 2003.

LISÄTIEDOT

- akatemiaprofessori Ilkka Hanski puh. (09) 191 577 45
- Jenni Hottola, Helsingin yliopiston luonnonsuojeluyhdistys, puh. 040 534 2889
- aluepäällikkö Tuula Leskinen puh. 040 823 2443

www.tutkijakirje.org